Savonlinnan Ajon kasvatti opiskelee ja pelaa tällä hetkellä Kuortaneella keskusjoukkueessa naisten 1-sarjaa ja Naisten Mestaruusliigaa. Junioripelit Jäppinen pelaa Kauhavan Wisan B-tytöissä, sekä kuuluu Suomen ikäkausimaajoukkueiden vakiokalustoon.
Pelaamisen Jäppinen aloitti 8-vuotiaana F-junioreissa. Kimmoke siihen tuli perhetutulta, jonka edesottamuksia nuori Juulia katsomosta käsin seurasi.
- Äiti on pelannut nuorena lentopalloa ja hänellä on useita SM-mitaleja, mutta hän ei enää pelannut, kun minä lentopalloon tulin mukaan. Perhetutun pelejä kävin seuraamassa ja sitä kautta päädyin lopulta ensimmäisiin lentopallotreeneihin.
Juulialla on 3- ja 6-vuotta vanhemmat isoveljet, sekä pari vuotta vanhempi serkku. Hän arvelee, että kova kilpailullisuus ja työntekemisen malli on peritty kotipeleistä. Tämä taistelutahto näkyi heti ensimmäisissä treeneissä, tai oikeastaan kaksi ensimmäistä vuotta lajin parissa. Kun oli tottunut olemaan pahnan pohjimmainen ja ponnistamaan sieltä ylemmäs, niin vaatimustaso itseään kohtaan oli nuoresta iästä huolimatta korkealla.
- Minä oletin, että treeneissä treenataan tosissaan, mutta siellä vaan leikittiin. En oikein tykännyt siitä. Halusin tehdä tosissaan, mutta pari vuotta treenaaminen oli hippaa ja muuta sellaista. Onneksi homma meni totisemmaksi sen jälkeen ja alettiin keskittymään lentopalloon.
- Kotona olin oppinut itseäni vanhempien serkun ja veljen kanssa vääntämään täysillä. Pelattiin erilaisia pelejä. Siellä tuli välillä itku ja menin äidille valittamaan, mutta se on kasvattanut suuresti. Niiden kokemusten jälkeen kestää paljon enemmän pettymyksiä, oppii sietämään ja kestämään niitä.
Maajoukkuekuviot tulivat mukaan 13-vuotiaana, jolloin alkoivat säännölliset leiritykset. Niitä on takana nyt 3,5 vuotta. Maajoukkueeseen pääsi kunnostautumalla omalla alueellaan, josta parhaimmisto eteni leiriryhmiin. Ensimmäisen vuoden aikana maajoukkuevalmennus katsasti yli 100 tyttöä ja tällä hetkellä vakioryhmään kuuluu Suomessa vajaa 20 urheilijaa sekä muutamia leirikohtaisesti kutsuttavia haastajia.
- Olin kasiluokalla pois yli 200 tuntia. Joka kuukausi oli leirejä, välillä kaksikin. Onneksi urheiluyläkoulussa tilanne ymmärrettiin ja sain mahdollisuuden pelata sekä harjoitella.
- Tietysti kouluhommat piti aina hoitaa kunnolla, että vapauksia sai. Aina pääsi leireille, kun vaaditut asiat oli suoritettu.
Koronan katkaisema kevät toi luonnollisesti myös Jäppiselle muutoksia arkeen. Hän kertoo sopeutuneensa tilanteeseen hyvin. Vahva motivaatio ja tavoitteellisuus eivät ole antaneet rauhaa jättää asioita puolitiehen. Lisäksi hän kertoo tykkäävänsä treenata fysiikkaa omaan tahtiin.
- Kotona treenaaminen on varmasti ollut monelle vaikea juttu. Silloin pitää itse aikatauluttaa asiat. Meillä joukkueurheilussa on usein totuttu siihen, että aina on annettu aikataulu.
- Minä tykkään treenata fysiikkaa itse. Pystyn päättämään tahdin ja tehdä fiiliksen mukaan, mutta lajitreenit ovat tietysti eri asia. Joukkueen kanssa tekemiseen tulee tempoa ja yhdessä on kiva tehdä. Ja lentopallossa on niin monta pelipaikkaa, ettei lajinomaisia juttuja pienessä porukassa tai itsekseen saa oikein edes tehtyä.
- Yleensä junnuissa pärjää tekniikalla ja taidolla, jos sellaista luontaisesti on, mutta tässä iässä alkaa jo näkymään ketkä ovat oikeasti tehneet fysiikkaa ja treenanneet kunnolla. Sieltä tullaan takaa nopeasti ohi, jos jättää itse tekemisen vajaaksi.
Liberon paikkaa pelaava Jäppinen on tulevaisuuden suhteen luottavainen, ja erityisesti määrätietoinen. Tavoitteita ei peitellä.
- Asetin kolme vuotta sitten tavoitteet. Vuonna 2022, lukion toisella luokalla, tavoitteena on päästä Naisten Mestaruusliigaan. Yleensä siinä kohta parhaat ikäluokasta sinne pääsevät.
- Isona haaveena on naisten maajoukkue, mutta haluaisin pelata uralla myös ulkomailla.
Millpointin toimitusjohtaja Jarkko Kekki kertoo, että sitoutuminen nuoren urheilijan tueksi on uusi aluevaltaus. Suurin osa yhteistyökumppanuuksista on solmittu vuosittain joukkue- tai organisaatiotasolla, mutta Jäppisen kohdalla niin persoona kuin tarjoutunut mahdollisuus kiinnostivat heti.
- Lähdimme mukaan tähän projektiin suurella ilolla. Tärkeintä on, että Juulia hyötyy yhteistyöstä ja voimme auttaa häntä matkalla kohti hienoa tulevaisuutta lentopalloilijana.
- Tämä on myös meille hieno mahdollisuus oppia uutta nuoren tavoitteellisen urheilijan toiminnasta ja ajatusmaailmasta. Juulia on avoin ja positiivinen persoona, joka voi antaa meillä paljon uusia ideoita niin viestintään kuin markkinointiin. Saamme tästä mielenkiintoisen yhdistelmän eri sukupolvien näkemyksiä ja kokemuksia, joista hyödymme tulevaisuudessa.
Seuraamme Juulian edesottamuksia säännöllisesti Millpointin somekanavissa.
Seuraa Juuliaa Instagramissa : @juulia.jappinen
Kuva ja teksti : Mikko Pehkonen