Tommi Talasto Millpoint Oy:n hallitukseen

Millpoint panostaa yrityksen strategiseen kehittämiseen vahvistamalla hallitustaan. Mukaan liittyy kokenut johtamisen ja liiketoiminnan asiantuntija Tommi Talasto, joka on ollut mukana yli 300 yrityksen johtamiskäytäntöjen kehittämisessä.


Tommilla on vuosien kokemus ammattijohtamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hän on toiminut urallaan toimitusjohtajana, myyntijohtajana, liiketoimintajohtajana, henkilöstöjohtajana, asiantuntijana, konsulttina, myyjänä, johtoryhmän ja hallituksen jäsenenä, sekä yrittäjänä.

- Millpoint on yrityksenä inspiroiva menestystarina, eikä vähiten Markus Kaatosen ansiosta. Olen saanut tutustua häneen viimeisen 1,5 vuoden aikana ja arvostan Markusta yhtenä kovimmista yrittäjistä koko Etelä-Karjalassa ja Suomessa. Tämän sankaritarinan seuraavien lukujen kirjoittamisessa on ilo olla mukana, Talasto kertoo.

Vapaa-aikana Tommi tykkää Porvoon maaseudulla sijaitsevan vanhan hirsitalon remontoinnista ja perheen kanssa olemisesta. Hän on englantilaisen jalkapallon, erityisesti Manchester Unitedin, fanittaja. Parhaiten pää kuitenkin nollaantuu, kun pääsee metsään kävelylle ja istumaan nuotion ääreen juomaan kuksakahvit.

Millpoint Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa yrityksen vuonna 2006 perustanut Markus Kaatonen.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori ladattu

[CART NAME]

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori poistettu

[CART NAME]

OK
Käytämme tällä sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön