Tekstiilit

Mainostekstiilit ovat promotuotteista näkyvimpiä. Tyylikkäästi suunniteltu merkkaus herättää huomion ja ihailua. Parhaimmillaan asiakkaasi, henkilökuntasi ja yhteistyökumppanisi pyytävät Teiltä tekstiilejä, joita voi ylpeänä kantaa myös vapaa-ajalla.

Millpoint tarjoaa käyttöösi ammattigraafikon palvelut ilman lisämaksua. Teemme teille ennen tilausta valmiit vedokset, mutta yhtä lailla toteutamme toiveidesi mukaan myös valmiit suunnitelmat. Ideoidaan yhdessä jotain sellaista, mikä muistetaan vielä vuosienkin päästä.

Mainostekstiilien merkkaukseen on tuotteesta riippuen paljon vaihtoehtoja aina brodeerauksesta painatukseen. Me autamme sinua myyjiemme pitkä kokemus selkänojana luomaan brändiäsi tukevia tuotteita, oli kyse sitten henkilökunnan vaatettamisesta tai asiakkaiden muistamisesta.

Olemme useiden urheiluseurojen ja kulttuuriyhteisöjen yhteistyökumppani mainoslahjoissa. Myytävät tuotteet ovat yksi tapa luoda taloudellista selkänojaa yhteisöille, joiden ympärillä sitoutuneet ihmiset eri rooleissaan haluavat vaikuttaa ja tuoda sen esimerkiksi tekstiileillä julki. Tunnusta aatetta, väriä, seuraa tai ideologiaa. Olemme mukana!

Ekologisuus on tätä päivää ja huomista. Olemme mukana yhteisissä talkoissa ympäristön puolesta ja valikoimastamme löydät kestävän kehityksen tekstiilejä, joiden taustat kestävät kriittisenkin tarkastelun. Maailma on täynnä mahdollisuuksia!

TrikoopipoTrikoopipo

Trikoopipo

5,90 € - 7,90 €
+ ALV 25.5%
Uusi
Heijastava Pakkasukko tupsupipo

Heijastava Pakkasukko tupsupipo

13,90 € - 17,90 €
+ ALV 25.5%
Golf RPET lippalakkiGolf RPET lippalakki

Golf RPET lippalakki

15,90 € - 17,90 €
+ ALV 25.5%
#M86 falcon#M86 falcon

#M86 falcon

15,90 €
+ ALV 25.5%
Nahkarukkaset

Nahkarukkaset

39,90 €
+ ALV 25.5%
HockeyHockey

Hockey

13,90 € - 16,90 €
+ ALV 25.5%
LapasetLapaset

Lapaset

11,90 €
+ ALV 25.5%
Lande lippisLande lippis

Lande lippis

4,90 €
+ ALV 25.5%
Air Mesh lippisAir Mesh lippis

Air Mesh lippis

14,90 € - 15,90 €
+ ALV 25.5%
Player lippalakkiPlayer lippalakki

Player lippalakki

12,90 € - 14,90 €
+ ALV 25.5%
YULONG pipoYULONG pipo

YULONG pipo

16,90 €
+ ALV 25.5%
SandaalitSandaalit

Sandaalit

21,90 € - 25,90 €
+ ALV 25.5%
Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu tarjouskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu tarjouskori poistettu

[CART NAME]

OK