02.08.2019

Millpoint mukana Kalevan Kisoissa

Suomalaisen yleisurheilun yksi vuotuisista huippuhetkistä on Kalevan Kisat ja ne järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa. Millpoint on mukana yhtenä tapahtuman kumppaneista.
Kuva tulossa

Millpointin logo tulee kisojen aikana tutuksi toimitsijoiden lippiksistä. Lisäksi meidät löytää tapahtuman aikana kisaturisteina katsomosta nauttimasta kotimaisesta huippu-urheilusta. Kalevan Kisoihin osallistuminen on Millpointille yksi tapa tukea ihmisten viihtyvyyttä sekä ympäröivän yhteisön hyvinvointia. Olemme joka vuosi useiden urheiluseurojen ja urheilujärjestöjen toiminnassa yhteistyökumppanina.

Enemmän infoa itse tapahtumasta aikatauluineen ja tuloksineen löydät Kalevan Kisat 2019 -verkkosivuilta.

Kuvat