10.01.2023

JPS taistelee Bandyliigan mitaleista

Millpoint on tehnyt tällä kaudella markkinointi- ja fanituoteyhteistyötä jääpallon Bandyliigassa pelaavan Jyväskylän Seudun Palloseuran kanssa. JPS kuuluu sarjan kärkiryhmiin ja taistelee paikasta mitalipeleihin.
JPS pelaa Bandyliigan kärkikahinoissa kaudella 2022-2023.

Juho Kaaretkoski kuuluu Jyväskylän Seudun Palloseuran vakiokokoonpanoon.

JPS on perustettu vuonna 1962 ja jääpallo tuli seuran lajivalikoimaan mukaan kaksi vuotta myöhemmin. Ensimmäistä kertaa JPS pelasi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 1981-1982.

Viitaniemen tekojäällä kotipelinsä pelaava JPS nappasi ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 2019 voittamalla Veiterän Lappeenrannassa pelatussa finaalissa dramaattisten vaiheiden jälkeen 4-5.

Tällä kaudella JPS kuuluu Bandyliigassa viiden joukkueen kärkiryhmään yhdessä Kampparien, Akilleksen, Veiterän ja Narukerän kanssa. Tammikuun puolivälissä joukkueet ovat neljän pisteen sisällä taistelemassa asetelmista ylempään jatkosarjaan ja tuleviin pudotuspeleihin.

JPS:n fanituotevalikoimasta löytyy Millpoint Oy:n toimittamia tuotteita. Lisäksi yrityksemme logo näkyy peliasun oikeassa olkapäässä.

Tutustu seuraan ja tuotteisiin verkkosivuilla jps.fi.

Toivotamme onnea ja menestystä loppukauden vääntöihin!

Jyväskylässä ja Keski-Suomessa mainoslahja-asioissa teitä palvelevat:

Alexei Sergeev
040 702 4224
alexei.sergeev@millpoint.fi

Janne Joutsen
0400 929 444
janne.joutsen@millpoint.fi

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori ladattu

[CART NAME]

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori poistettu

[CART NAME]

OK