25.11.2019

Postilakon vaikutukset Millpointin toimintaan

Käynnissä oleva postilakko on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan Millpointin tavarantoimituksiin lähiaikoina. Pahoittelemme asiakkaillemme tilanteesta aiheutuneita haittoja.
Kuva tulossa

Viimeisen kahden viikon aikana varastolta asiakkaille suoraan lähetetyt paketit ovat kulkeneet pienistä viivästyksistä huolimatta varsin hyvin, mutta tilanne on mm. tukilakkojen myötä tällä hetkellä epäselvä. Seuraamme niin uutisointia kuin pakettien kulkuaikoja jatkuvasti ja reagoimme tilanteeseen tarvittaessa.

Riski viivästyksille on tällä hetkellä varsin iso, sillä ulkomailta tulevien tavaratoimitusten saaminen ajallaan Suomeen on tällä hetkellä epävarmaa. Mahdollinen ongelma koskee vain osaa tuotteista, mutta tapauskohtaisesti seuraamme tilannetta ja olemme asiakkaisiin yhteydessä, mikäli toimitusongelmat ovat todennäköisiä.

Muistattehan myös, ettei kirjeposti tavoita meitä tällä hetkellä normaalisti. Kiireellisissä asioissa ole suoraan yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse yhteyshenkilöösi tai laita viestiä myynti@millpoint.fi, josta ohjaamme asian oikealle henkilölle.

Pahoittelemme tilannetta ja päivitämme tietoja sitä mukaa kun uutta kerrottavaa ilmenee.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori ladattu

[CART NAME]

Siirry tarjouskoriin
Tallennettu tarjouskori poistettu

[CART NAME]

OK