09.02.2023

Millpoint tutuksi - Sari Asikainen

Esittelemme alkuvuoden 2023 aikana yrityksemme henkilökuntaa. Ensimmäisenä vuorossa on iloinen ja eläväinen Sari Helsingistä. Hevosten ja ratsastuksen kautta energiaa keräävä myyjä on tehnyt monipuolisen työuran ennen päätymistä liike- ja mainoslahjojen pariin.
Kuva tulossa

Kuka?

Sari Asikainen

Mitä tekee?

Myyntiedustaja

Missä?

Helsinki ja Uusimaa

Tausta?

Työurani aloitin mainoslehtien jakamisella, sekä vihtoja ja vastoja tekemällä ja niitä torilla myymällä. 14-vuotiaana menin kauppaan töihin ja siellä oli koulun ohessa joka paikan höylänä. Myöhemmin valmistuin oppisopimuksen kautta parturi-kampaajaksi ja tein siihen liittyviä töitä kymmenisen vuotta.

Sitten tuli perheen perustaminen. Myin äityisloman aikana Tupperwarea ja Partylite tuotteita. Sitten päätin, että minusta tulee myyntiedustaja. Taisi olla vuosi 2001, kun aloitin B-to-B -myynnin lähdevesilaitteilla. Katsoin netistä, mitä olisi kiva myydä ja etsin tuotteita, joita kaikki tarvitsee. Muutaman vuoden olin vesibisneksessä mukana ja sieltä lähdin mainos- ja liikelahjojen pariin. Sillä tiellä ollaan. Myyntityön ohella opiskelin merkonomiksi 2011.

Suosikkituotteet?

Kauhean vaikea sanoa, kun niitä on niin monta. Mutta ehkä tällä hetkellä tykkään erityisesti Eko led-latauskaapelista. Ja tykkään sydäntikkarin ideasta ihan hirveästi. Sitä on tarjottu moneen suuntaan. Tekstiileistä ehdottomasti South Westin kevyttoppis on lemppari. Sitä on helppo myydä ja suositella. Ja tietysti hyvät kynät on aina tarpeen.

Vapaa-aika?

Mä olen tallilla varmasti joka päivä. Ratsastaminen ja esteratsastuksessa kilpailu ovat mun intohimoja. Se antaa vastapainoa raskaalle työlle. Turpaterapiaa. Uutena harrastuksena aloitin nyt talvella nyrkkeilyn.

Yhteystiedot?

040 565 2619
sari.asikainen@millpoint.fi

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu tarjouskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu tarjouskori poistettu

[CART NAME]

OK