Mestiksen kestomenestyjä Jukurit aloitti liigataipaleensa kaudella 2016-2017 ja on rakentanut sen jälkeen tulevaisuuttaan systemaattisesti palanen kerrallaan. Toistaiseksi pudotuspelipaikkaa ei ole vielä tullut, mutta tälle kaudelle kasatun nuoren ja lahjakkaan pelaajarungon myötä näkymä lähivuosille on lupaava.
Kotimaisten luottomiesten, kuten Mika Partasen, Sami Rajaniemen, Miika Roineen ja Ville Leskisen, rinnalle on saapunut tukku seuraavaa uraharppausta hakevia nuoria. Nimet Kristian Tanus, Jakub Galvas, Alex Rindell ja Henri Nikkanen puhumattakaan Mikko Kokkosesta eivät monelle satunnaisemmin kiekkoa seuraavalle kerro vielä kovin paljoa, mutta parin vuoden sisällä useampi heistä on jättänyt oman kädenjälkensä Liigaan ja lahjakkaimmat suuntaavat sen jälkeen jo kenties rapakon taakse NHL:n pariin.
Millpoint on mukana urheilusponsoroinnissa monessa eri lajissa (esimerkiksi jääkiekko, pesäpallo, koripallo, jalkapallo ja salibandy) ja Mikkelin Jukurit on yksi tärkeä osa yli 10 vuoden historian omaavan liike- ja mainoslahjatalon kumppaniverkostoa.
Millpointin logon bongaat tällä kaudella kaulasuojuksista ja sen lisäksi olemme yksi Jukureiden fanituotetoimittajista.
- Meille on tärkeää olla mukana Mikkelin seudulla merkittävän vaikuttajan matkassa mahdollistamassa omalta pieneltä osaltamme viihdettä ja seurattavaa ihmisille pitkille talvikuukausille. Liigakiekkoilu omalla kotiseudulla on etuoikeus, Millpointin toimitusjohtaja Jarkko Kekki kertoo.
- Luonnollisesti haluamme olla mukana Jukureiden yritysverkostoissa oppimassa, kuuntelemassa ja luomassa uusia kumppanuuksia. Urheilu ja tässä tapauksessa nimenomaan jääkiekko tarjoaa siihen loistavan alustan, Kekki jatkaa.
Täyttäkää Etelä-Savossa katsomo, nauttikaa kiekkoviihteestä ja tunnustakaa väriä!
Avausviikonlopun ohjelma:
PE 13.9.2019 klo 18.30 KalPa - Jukurit
LA 14.9.2019 klo 17.00 Jukurit - Pelicans
Millpoint Oy on valtakunnallinen liike- ja mainoslahjatalo. Myyjäverkostomme kattaa koko Suomen aina Etelästä pohjoisimpaan Lappiin saakka. Oman alueesi myyjän tiedot löydät täältä.
Kuvaaja : Mikko Kankainen/Jukurit